Miten voi sattua näin paljon?
Mä olin aikasemminkin puhunut erosta poikaystävälle. Mutta me päätettiin jatkaa yhdessä. Mä ajattelin silloin, että mä olen tyhmä kun en elä hetkessä ja nauti rakkaastani
Sitten tuli eilinen, perjantaipäivä jolloin työt oli peruttu ja me nähtiin poikaystävän kanssa.
Hän vaikutti oudolta, joten kyselin että mikä on.
Lopulta päätettiin erota, tilanne oli aika selvä. Mä luulin että mä olin se joka enemmän ehdotti tätä erovaihtoehtoa.
Illalla tajusin, että vaikka mä olisin mitä sanonut, me oltais erottu silti. Tavallaan se lohduttaa, ettei tarvitse nyt miettiä "mitä jos palattaisiinkin"-juttuja, mutta muhun sattuu samalla niin helvetisti. Kun tiedän, ettei tää ole musta kiinni, vaan toisesta. En mä osaa ees selittää.
Muhun sattuu ihan vitusti.
Sain eilen kolme paniikkikohtausta kun yritin mennä nukkumaan.
Mä en tiiä miten selviän, ihan oikeesti. Ei meidän suhde voinu loppua, kaikki ne ihanat kuvat ja muistot, kuvat joita se säilyttää työpöydällään. Vittu kaikki. Sen äitikin piti musta niin. Ja munkin perhe piti siitä.
Me ollaan ystäviä. Mutta mä en tiedä milloin pystyn taas nähdä sitä.
Tähän tunteeseen mä kuolen, mä kuolen oikeasti. Ja haluaisin taas laihduttaa.
1 kommentti:
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin - mäkin halusin erota. En vaan tajunnu että se olis näin raskasta, näin kauheeta. Tämmösissä asioissa järki ja tunteet taistelee keskenään eikä oikeen tiedä kumpaan luottaa. Kuitenki haluaisin palata yhteen, mutta meidän suhde palautuis taas lopulta tähän samaan pisteeseen...
Päivä kerrallaan?
Tai no, hengenveto ja sekunti kerrallaan..?
Lähetä kommentti