suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

torstai 5. toukokuuta 2011

ei ole minua ilman sinua

Itkin taas tavatessani R:ää. Miksi vitussa mä tein sen.
Me syötiin makaronilaatikkoa ja katsoin R:ää silmiin, rakastin häntä, olisin halunnut rakastella hänen kanssaan. Olisin halunnut läheisyyttä. Olisin halunnut hänet takaisin. Haluan yhä.

Katsottiin elokuvaa. En mä halunnut enää katsoa sitä.
Halusin vaan käpertyä hänen kainaaloonsa.
Hän ei halunnut minua siihen. Sen tiedostaen käperryin siihen siltikin.

Lopulta itkin ja keskustelimme.
Tupakkaa terassilla, kylmä, koko ajan kylmä. Kyyneliä joita en jaksaisi vuodattaa.

"Ainoo syy miks mä elän on se, että mä toivon et me palattais yhteen vielä joskus."

Sisään. Keittiö, jonka laatikostot tunnen, tiedän mistä saisin terävän keittiöveitsen. En kehtaa. Suunnittelen särkylääkkeiden ottamista. Jos kotona ei ole tarpeeksi, haen vaikka apteekista.

Otan R:än hupparin pois päältäni, haen laukkuni hänen huoneestaan ja palaan eteiseen. Kengät jalkaan ja takki päälle. "Ootko sä lähössä?" Ja miksi vitussa se on noin yllättynyt. Sehän on huojentunut, tietysti. Miksi se yrittää antaa ymmärtää muuta.

"Mun ei pitäny itkeä tänään sulle."
"Haluutko että lähen saattamaan?"
"Ihan vitun sama."


Ovi kiinni perässä, R avaa sen ja kävelee mun perässä. Sytytän toisen tupakan ja istun asemalla odottaen junaa. "On vaan aika vaikee yrittää elää siinä toivossa et me palattais kun se on niin epätodennäköstä."


"Onks toi mun" kysyn ja kävelen suoraan ensimmäisistä ovista sisään. En tiedä käänsikö R heti selkänsä, vai yrittikö se hyvästellä. Mä en kattonu taakseni. Lähdin pois ja itkin junassa.

Mä haluan kadota. Voisiko joku ajaa mun ylitseni, tai tappaa mut, ihan sama. En kestä tätä. Rankaiskaa mua, mä en ite osaa.

mä oon paska ihminen

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sua :/

Voimia ! xoxo

Yuki kirjoitti...

Jälleen kerran ymmärrän täysin miltä susta tuntuu. Tuskinpa siitä tuossa tilanteessa lohtua on, mut halusin vaan kertoa että et ole yksin.

Tää kuulostaa rajulta ratkaisulta, mutta kannattaisiko sun olla hetki näkemättä R:ää? Tuntuis mustakin ihan sika vaikealta olla näkemättä, mutta välillä etäisyys tekee hyvää. Jos sen näkemisen repii sut palasiksi joka kerta, vois sun toipumisen kannalta olla parempi ettette hetkeen näe.