it's all over again

Mä tiesin sen,
ja mä tunsin sen että mä inhoan ihastumista. Sain pakit. Ei mua voi rakastaa, mähän sanoin. Toisaalta poika on saanut musta ihan erilaisen kuvan kun mitä oikeesti oon. Oon kertonut huonot puolet ja miten mulle ei voi olla näin alussa, tyyliin "jee saanko nähä sun tissitopin webissä:)". Onhan tommone iha söpöö ja siitä tulee otettu olo, mut mulle tulee eniten vaan hyväkskäytettävä olo. Ahdisteltu olo. onko väärin sanoa miltä tuntuu? Kerroin hyväksikäytöstä ja se tais olla vika tikki.
"Me ollaan niin helvetin erilaisia"
"En mä tiedä edes miten käyttäytyä sun lähellä"
"Oon niin impulsiivinen etten vaa mieti mitä sanon"
"Ehkä meijän ei sit kannata ees nähä"

Ja mä haluaisin itkeä ja huutaa mutta en jaksa.
Huomenna menen terapiaan enkä halua kertoa, koska en halua puhua hyväkskäytöstä.

Vihaan mun elämää.
En enää löydä ketään. Ehkä E oli oikeessa, että "me kuulutaan R:n kanssa yhteen"...
Vihaan itseäni. Kaikki itseluottamus jota olin keräillyt sieltä sun täältä syksyn aikana on tiessään. Mä en jaksa korjailla palasia itsestäni ympäri maailmaa. En jaksa. Enkä enää koskaan uskalla tehä aloitteita. Mut on torjuttu liian monta kertaa peräkkäin.,
Ehkä mun kuuluukin tyytyä olemaan sinkku.