Kotiin tullessa muhun iski yksinäisyyden tunne. Kaikki pänttää kirjoituksia varten kotona. Tänään on perjantai. Taas viikonloppu, ja mua ahdistaa se, ettei ole tekemistä. Mua ahdistaa se, että kyselen koulukavereilta mitä ne tekee, eikä ne kuulemma tee mitään Mulle jotain olisi edes istua jonkun kaverin luona tekemättä mitään. Miksi mua ei pyydetty mukaan huomiseksi?
En mä välitä juoda ja "juhlia" tänäkään viikonloppuna. Tai välittäisin ehkä, jos joku pyytäisi mukaan, mentäis tyttöporukalla. Juuri nyt mä vain ryven itsesäälissä kyseltyäni parilta kaverilta, mitä viikonloppuna tapahtuu. Ei mitään, luen, huomenna kokoonnutaan meillä noiden kolmen muun kanssa. Yritän olla jotenkin ilosen olonen enkä se, joka pyydetään myötätunnosta mukaan. "No mutta jos vaikka ilmottelet, jos teette jotain huomenna, tai jos voin tulla mukaan?" No ehkä olin vähän säälittävä sanomalla noin. jos voin tulla mukaan... En saanut kutsua. Ehkä mut pyydetään huomenna mukaan. Ehkä huomenna on parempi mieli.
Tätä kirjoittaessani sainkin V:ltä (yksi tyttöporukasta) tekstarin, että se voi nähä ehkä illalla, ja A:lta kutsun yhdelle meidän kaverille juopottelemaan. Taas kerran mä piristyn huomatessani, että kaikki on ollut vain mun tunnetta, joka ottaa musta välillä vallan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti