lisäenergiaa arkeen

Luin tuossa Venla Savikujan blogia ja uusinta postausta, ja nyökyttelin vaan päätäni tekstin mukana. Kyllä se vaan niin on, että aina löytyy tekosyitä ja "kiirettä" jonka vuoksi ihmiset ei treenaa ja muutenkin elä terveellisesti. Oikeastihan kyse on vaan pienestä hienosäädöstä (ok, en voi sanoa että aivan jokaisen kohdalla, mun on helppo sanoa kun teen iltaa, olen sinkku eikä mulla ole lapsia)... Eikä kukaan oleta, että muutat elämääsi yhdessä yössä täydellisen terveelliseksi. Kyse on pienistä askelista hyvässä meiningissä, kaikessa rauhassa. Ainakin mun mielestä. Onhan tässä koko loppuelämä aikaa!

Hyvänä esimerkkinä tästä, että aikatauluttaa asiat niin että ehtii treenailla on hyvä ystäväni Minna. Hänellä on vielä lukio kesken ja täysipäiväisestä opiskelusta ja puolitoistavuotiaasta lapsesta huolimatta Minna ehtii kyllä salille huolehtimaan kunnostaan, ja tänäänkin puhuttiin että tuloksia näkyy!

Tottakai voidaan myös puolustella liikkumattomuuttaan, että ei kaikki tykkää, ei kaikkien tarvi...En mä haluu laihtua. Kaikki ei tosiaan liiku sen takia, että olisivat ylipainoisia tai muuten haluaisivat muokata kehoaan. Liikunta on oikeasti ihana rentouttaja, oikee henkireikä arjessa! Kun huolehtii ravintonsa laadusta ja liikkuu edes pari kertaa viikossa, on olo niin fyysisesti kuin henkisestikin oikeasti pirteämpi. Olen itse huomannut työpäivienkin vaan sujahtavan nykyään nopeasti ohi, enkä haukottele jatkuvasti melkein minuutteja laskien.

Jokaisella onkin sitten oma mittari siihen, mitä tavoittelevat liikunnalla ja kuinka paljon he sitä tarvitsevat ja haluavat viikkoihinsa. :) Kai moni elää ihan tyytyväisenä liikkumattakin, mutta voin sanoa että tää elämä on oikeesti kaiken sen positiivisen maksimointia ♥

Elämä on sitä mitä teet siitä!

You are the choices you make.

If you want something, go get it!

Jotenkin pelkään yhä, että jostain syystä mun treeni-into katkeaa. Tai mitä jos masennus uusiutuu, ja jään sängyn pohjalle. Mitä jos haukkaan tässä liian ison palan ja mun treenaus 6 päivänä viikossa onkin ihan liikaa näin alkuun...mitä jos nakerran tässä vaan syömishäiriölle tilaa? entä jos menisin vaan fiiliksen mukaan ja lakkaisin murehtimasta ?