mä osaisin elää ja olla yksinkin
ja onhan mulla perhe ja ystävät
ei ehkä R:ää, mutta ihmisiä kuitenkin.
tärkeintä on oppia elämään itsensä kanssa ja hyväksyä itsensä, niin että voisi hyvin elää vaikka loppuelämänsä yksinään.
sitten voi ehkä löytää jonkun, ja saada sen kestämään.
1 kommentti:
Kiitos kommentista & ymmärryksestä. Mun vanhemmat teki mulle ja mun siskoille aivan tuota samaa autojuttua, isäni heitti kerran mut autosta. Ei se edes ehtinyt lähteä ajamaan minnekään, kun tuli hakemaan jo takaisin mutta silti.
Mun nykyiset huoltajat kävi torstaina juttelemassa mun biologisille vanhemmille. Mun vanhemmat oli lähettäny sellasia terveisiä että "kotiin voi palata, täällä ei enää hakata potkita purra tai mitään." Koko tän puolen vuoden ajan, mitä oon ollu poissa sieltä, ne on kiistänyt kaiken tapahtuneen. Nyt ne myönsi sen, mut se ei tehny mun oloa yhtään paremmaks. Luuleeks ne oikeesti, että se ois niin helppoa. Mä en tuu koskaan antamaan anteeksi, en koskaan. Ja ne saa tuntee sen.
Voimia sulle :---)
Lähetä kommentti