suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

muista aina liikenteessä, vaara ompi aina eessä


Ajoin auton jumiin syvään lumeen. Vahingossa tietysti. Oli yö ja pakkasta, olin väsynyt ja halusin vaan äkkiä kotiin. Soitin hinauspalveluun, mutta kuten arvelin jo puhuessani toimistossa istuvan tädin kanssa, ne ei tajunnu lähettää oikeanlaista kalustoa. Paikalle saapunut hinaaja ei osannut auttaa mitenkään, se puhui epäselvästi ja mietin jo puhelimessa puhuessani sen kanssa, että onko se humalassa. Kasko-vakuutuksen pitäisi kattaa kuljetus kotiin tälläisissä tapauksissa, mutta hinaaja ei hoitanut minkäänlaista kyytiä mulle. Äiti joutui hakemaan mut tunnin ajomatkan päästä myöhään yöllä.

Autoa ei pääse hinaamaan rekalla/kuorma-autolla, sillä se jäis vaan jumiin itsekin. Eilen istuin koko päivän kotona puhelimen vieressä, milloin mulle soitetaan että voin lähteä ajamaan, että hinaaja on matkalla paikalle.



Raskainta koko yössä ehkä oli se, että vietin koko tämän odotteluajan puolitutun kanssa. Tuntemattomassa ympäristössä, kaukana kotoa. Jouduin tekemään itse päätöksiä, ja olemaan vastuussa autosta. Äiti joutui hakemaan mut, se oli ehkä vähän ennen neljää aamuyöllä siellä metsässä ja päästiin kotiin.

Olin yöllä kai jonkilaisessa shokissa. Aluksi aloin hyperventiloida, kun tajusin olevani jumissa. Sitten mä vaan poistuin autosta ja sen jälkeen olin aivan tyyni, toistelin vaan etten tajua vieläkään tätä todeksi. Eilen itkin koko päivän ja olin ahdistunut, tuntu että mun koko elämä pysähtyi hetkeks, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Järkytyin todella, vaikka mulle ei sattunut mitään, eikä autoon tullut naarmuakaan.



Tästä opin, että autolla täytyy olla vieläkin varovaisempi ja tarkkaavaisempi. Mun pitäisi tulevaisuudessa välttää pimeällä ajamista, etenkin vieraassa ympäristössä. Ja lakata "leikkimästä taksia" niin kuin äiti sanoi. Jos en olisi lupautunut heittämään puolituttua tuonne kauas vieraille maille, en olisi joutunut koko tilanteeseen...Mulla ja etenkin äidillä oli perjantaina olo, ettei kannata lähteä liikenteeseen. Uutisissa kuuli kokoajan miten sadat autot oli joutunut ketjukolariin. Silti lähdin, vaikka mielessä kävi, että peruisin koko homman. En vaan kehdannu jättää tuttua pulaan, sillä hän ei olis päässyt yöllä muuten mitenkään kotiin.

Tänään mulla on jo parempi olo, ja toivon vaan että auto saataisiin tässä valoisaan aikaan vielä ajettua kotiin, tai ylipäänsä tänään. Mun pitäis lukea matikan kokeeseen, mutta en saa juuri mitään aikaiseksi. Kaveri kutsui mut vaalinvalvojaisiin !!!!!!!toivon että pääsen sinne, enkä ole esim. juuri silloin hakemassa autoa.
Ei kai mulla muuta,
ajakaa varovasti :)

Ei kommentteja: