Mä oon semmonen ihminen, että kun oon ihastunut, haluaisin jutella ja olla sen ihmisen kanssa. No mähän ihastuin Ankkaan jo uutena vuotena. Eikä tää vappuilta lievittänyt asiaa, kuten tiedätte..
Oon jutellut Ankalle fb:ssä jo pariin otteeseen maanantai-illan jälkeen. Uuden vuoden jälkeisinä kuukausina juteltiin silloin tällöin, ja tuntu että keskustelu sujui aina aika luontevasti ja oli kiva chattailla sen kanssa. Nyt on tuntunut melko päinvastaselta. Oon alkanut kuvitella vainoharhaisesti, että se aina lähtee kun mä kirjaudun facebookiin. Mutta kun se vaikuttaa siltä! Etusivun vasemmalla laidalla näkyy paikallaolevien kaverien profiilikuvia, ja näen siis heti että hän on paikalla. 5-10 minuutin kuluttua kirjautumisestani vilkaisen uudestaan, ja heppu on hävinnyt listasta..
Joka tapauksessa, yritän olla nyt vaan ajattelematta kauheesti koko asiaa ja ihmistä. Mulla oli kivaa, mutta ehkä kuvittelin liikaa koko tanssimisesta ja pususta ja siitä että se ilmestyi samaan baariin ylipäätään, vaikka sen piti olla toisaalla. Oon nyt omasta mielestäni siirtänyt todella selkeesti pallon Ankalle, joten mun ei edes tarvii miettiä! Jos jätkä ei tajuu mun viesteistä ja selkeestä lauseesta että saa soitella, niin ei sitten mistään. Ja siinä tapauksessa ei voi mitään :)
Vappuyönä mä halusin toivoa. Eipä tämä pessimisti muutamaa päivää kauemmin jaksa toivoa, unelmoida, odottaa.. Eniten mua ärsyttää se, että ennen kuin edes tunnen ihastustani kunnolla, alan maalailla negatiivisia kuvia koko hommasta. Ei me kuitenkaan olla samanlaisia ollenkaan, ei se kuitenkaan tykkäis musta, mä oon liian tiukkis enkä osaa rentoutua tarpeeks sen mielestä...and the list goes on.
Ja kuten puhuin Minnankin kanssa, ajattelen usein tosi paljon mitä muut musta ajattelee. Tammi-helmikuussa hoin varmaan jatkuvasti tyttöporukastani, että ne ei varmaan vaan halua olla mun kanssa ym. että ne ajattelis musta jotakin negatiivista. Mutta eihän niin ollutkaan! Hus hus epävarmuus..!
Mä haluan vain olla. Tuli niitä treffipyyntöjä tai ei! Haluan vaan olla oma itseni, elää, tehdä asioita, enkä nyhjöttää kotona odottelemassa tekstiviestejä.
I FEEL GOOOOD tidididii
KESÄ TULEE! ja työt alkaa kohta!










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti