aaaaaaaaaaaaaaaaaaaAAA

Miten mä muka jaksan enää lukea, kun preli meni niin surkeesti? Ja vaikka monet sanoo, että usein preli menee huonosti ja ylppäreissä sitten paremmin, niin mä en jaksa uskoa siihen. Musta tuntuu, että tässä on kyse mun ajattelutavasta: stressaan, tavottelen ehkä turhan korkeelle, en osaa keskittyä perustietoihini ja -taitoihini, vaan yritän viilata pilkkua ja muistaa pikkuseikkoja. Siksi mä en osannut eilen kirjoittaa esseitäkään, koska en osannut keskittyä olennaiseen. Toisessa esseessä en edes antanut esimerkkejä, mitä painonhallintaan sisältyy, vaan kirjotin pintapuolisesti miten ympäristö voi vaikuttaa negatiivisesti tai positiivisesti painonhallintaan. Osasin tuoda eri näkökulmia pohdinnassani esille, mutta pisteet jäi silti varmasti mataliksi esimerkkien puuttumisen takia.

tältä musta tuntuu.....

Kaipaan jotain itsetunnonkohotusta ja rentoutumista. Haluaisin pullaa. Ja ehkä saunaan. Ja päiväunet! Ja sitten vielä viikon ylimääräistä aikaa lukea ylppäreihin. Mutta kun se ei nyt ole mahdollista. Yritän vaan rauhoitella itteeni, että keväällä voin sitten uusia. Vaikka opettaja sanoo, että harvemmin kukaan onnistuu korottamaan terveystietoa, niin mä aion yrittää jos vähänkin siltä tuntuu.

Haluaisin rauhoittua. En osaa. Lukiessani mietin vaan sitä hetkeä, kun istun salissa. En pysty keskittymään kunnolla. Pelkään, stressaan ja jännitän. En mä ole vielä valmis! Mun lukioaikanikin oli niin pirstaleinen, ei ihme että tuntuu etten osaa enkä ole valmis. Sairaus on varjostanut lähes koko ajan mun lukio-opintoja. Ehkä mun pitäisi antaa itselleni vaan armoa. Miksi vaadin itseltäni yhtäkkiä näin paljon? Aiemmin läpi pääseminen ja keskinkertaiset arvosanat ovat riittäneet. Miksi niin ei ole nytkin?

Haluaisin vaan paeta tätä tilannetta, maata peiton alla ja katsoa telkkaria. Suoraan sanoen eilen ja tänään mulla on ollut vähän masentunut olo ton terveystiedon takia. Siis sillälailla arkisesti masentunut fiilis, ei oikeasti diagnosoitavissa olevaa oloa.

Katsoin tänään peiliin ja tajusin miten oonkaan lihonut. Kunhan tää kaikki on ohi, haluun alkaa liikkumaan.

Oikeasti on kivaa huomata oppineensa, oon todennut sen jo aiemmin. Parasta on se, kun päihittää täysin ittensä ja odotuksensa ja onnistuu. Ahdistavaa on kuitenki se, että mä oon tehnyt nyt parhaani, ja silti harjoituskoe meni surkeesti. Lukemisen ja menestyksen välillä ei ole suoraa yhteyttä - ei ole mitään takuuvarmaa määrää opiskelua, jonka ansiosta saa varmasti hyvän arvosanan. Oon syksyn ajaksi luopunut kavereiden kanssa oleilusta arkisin, ja käyttänyt kaiken aikani lukemiseen (pienen vapaa-ajan lisäksi:). Ja nyt näyttää siltä, ettei sekään riitä. Kyllä tämmönen lannistaa... En enää tiedä mitä tehdä!