suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

tiistai 1. tammikuuta 2013

"He's just not that into you"

"Kuuluisa" Sinkkuelämää -sarjan jakso, kirja ja elokuva. He's just not that into you. 

Minä, kuten moni muukin nainen varmasti tulkitsee usein miesten lähettämiä viestejä epäselviksi ja ristiriitaisiksi. Miksi kuvittelemme miesten olevan yhtä monimutkaisia kuin me itse? Tosiasiassa useimmiten selitys "epäselville" ja "ristiriitaisille" viesteille on, ettei mies vain ole kovin kiinnostunut.

Ja silti minäkin, monta kertaa Sinkkisten kyseisen jakson nähneenä, sorrun analysoimaan miesten viestejä liiaksi asti. Jos viesti vaikuttaa yhtään siltä, ettei mitään erityistä ole meidän välillämme, tuskin onkaan. Miksi siis pitää kuvitella, että jätkällä oli kiire, hän oli väsynyt tai muuta vastaavaa? Jos miestä kiinnostaa, hän varmasti myös osoittaa sen...


Yhä uudelleen erehdyin kuvittelemaan, että kiinnostaa. Luulin ennen olevani hyvä tunnistamaan, kun jotakuta kiinnostaa - vaan enpä ole sitä enää, jos koskaan olinkaan.

Ymmärsin että toista ei kiinnosta vaikka aluksi kaikki vaikutti niin lupaavalta. Palasin maan pinnalle joskus vuoden 2012 jäätyä taa, ja itkin tutun tutulle ikävää eksääni kohtaan. Noloa, vaan minkäs teet.
Palaan taas ikävään, siihen hengityksen hetkeksi salpaavaan tunteeseen. Siihen kun sydän ei ole turta, vaan muistaa kaipuun... Olenko ylidramaattinen ja kuvittelenko kaipaavani näin kovasti eksääni aina, kun juttu jonkun uuden pojan kanssa kaatuu? Vai ikävöinkö todella, rakastanko yhä niin paljon.

Tutun tuttu huokaisi, että taisi olla aika suuri rakkaus. Niin se oli, ja itkua pidättäen yritin saada sanotuksi ääneen pelkoni: Entä jos se suurin rakkaus tuli ja meni siinä...


Viimeiseksi haluan myöntää, että olen nuori, ja mun pitäisi vaan elää ja nauttia tästä päivästä ja huomisesta. Mun "pitäisi" unohtaa eksät ja jatkaa elämääni. Tiedän että jonkun mielestä olen naurettava roikkuja, kun ikävöin yhä. Mutta en usko että kukaan haluaisi tahallaan olla tällaisessa tilanteessa. En minäkään..

Haluaisin unohtaa miehet. Mutta en osaa. Ihastun liian helposti, ja ikävöin liikaa R:ää.

Ei kommentteja: