haluaiSIN laihtua
mutten kuitenkaan oikeasti, todella halua
painan 58 kiloa vaikka syön vähän mitä sattuu, myös herkkuja ihan huoletta
(tämä on juuri se mihin niin kipeästi halusin päästä, ja nyt se ei edes tunnu niin mahtavalta, että on niinsanotussa ihannepainossaan JA ottaa ihan rennosti)
aion pitää kävelyistä kiinni
aion jaksaa liikkua vähän
haluan olla vapaa
en ruoan ja liikunnan vanki
haluan olla normaali..jos sellaista on
tänään mä olen ahdistunut, yöt menee taas uniongelmien kanssa,
tai siis sitähän se on ollut lähes koko elämäni ajan
psykiatri ehdottaa uutta mielialalääkettä, joka voisi auttaa nukkumaan paremmin. ei riippuvuutta, sopii pitkäaikaiseen käyttöön
psykiatri haluaa tavata mut taas viikon päästä uudelleen enkä mä jaksaisi pohtia, vastailla kysymyksiin, analysoida, päättää mitä sanoisin...
mua ahdistaa psykologillekin meneminen
psykiatri haluaa saada selville että mitä mun mielialojen vaihtelu on, olisiko siinä jotakin diagnosoitavaa
ja mulle selvisi ettei mulla vissiin olekaan mitään diagnoosia vieläkään, mutta masennuslääkitys kuitenkin.
plääh mun päässä juoksee tuhat ja sata ajatusta samaan aikaan,
oon ahdistunut,
en jaksa keksiä mitään mikä voisi viedä tän pahan olon taas pois...
palaisinko siihen samaan vanhaan, teräviin esineisiin iholla,.... tuttuun, turvalliseen... hiljaisuuteen, sumuun, aamuihin joina en halua herätä?
MITÄ MÄ TEEN
en ainakaan laihduta
en hanki mitään syömishäiriötä nyt
oon jo tarpeeks häiriöinen häiriöitynyt häiriö häirikkö
epäonnistunut yksilö
oon niin kuin toi tyttö tossa peilissä, se mä olen todellisuudessa sekä peilissä.
sellasena mä pysyn peilissä, vaikka laihtuisin kuinka, eikö niin? minullekin kävisi niin kuin tämän kuvan todellisuudessa elävälle tytölle?
mun mielestä toi tyttö joka näkyy tuossa peilissä on sopiva, SOPUSUHTAINEN, kaunis, normaali.
tommonen mä oon ja aion ottaa kaiken ilon irti siitä. jonain päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti