suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

niin yksin

Mulla on niin yksinäinen olo. Samaan aikaan tuntuu niin turhalta. Koska mä oon niin yksin.

Miksi mennä nukkumaan ajoissa voidakseen herätä vähän pirteämpänä seuraavana aamuna, kun ei jaksa mitään kuitenkaan?

En tarvii mitään kuudetta aistia voidakseni ennustaa huomista: yksinäistä. Ainiin, ja oon varmaankin yksin.
..vai valitanko mä nyt vaan aiheetta? Musta kuitenkin tuntuu, niin, yksinäiseltä.

Yritän, yritän oikeasti. Helpointa olisi vaan luovuttaa, turhautua, jäädä sänkyyn makaamaan yksin. Kun on joka tapauksessa yksin..ja niin saatanan väsynyt siihen tunteeseen.
Eikä tämä yksinäisyyden tunne välttämättä johdu täysin ystävien puutteesta..?
Ja onhan mulla nytkin kaksi ystävää, joita tapaan sillon tällön, joiden kanssa molemmin puolin halutaan nähdä toisiamme. Ja oon niin kiitollinen niistä, vittu missä mä olisin jos ei olisi niitä kahta ihmistä?

Mutta ihmisiä, jotka voisi täyttää edes osan mun ajasta viikoittain, ei ole. Ihmisiä, joita tapaisi usein ja lomasuunnitelmia pohdittaisiin yhdessä. Nyt me vaan hymyillään koulussa toisillemme ja saatetaan viettää viikonloppua yhdessä, mutta mitään sen syvempää sidettä ei ole. Kyselen usein, voidaanko tavata, mutta koskaan ei käy. Juuri nyt minun piti tehdä tämä ja tuo... No voi harmi, kun olen niin väsynyt... Sovittiin jo muuta X:n kanssa...


Viikonloppua suunnitellaan mun kuullen ja liityn keskusteluun, mutta mua ei kutsuta. Ei tietenkään. Eihän se käy edes mielessä.


Kuihtuminen tuntuu juuri nyt hyvältä idealta, vaikka aikaisemmin iltapalaa tehdessäni ajattelin että syön nyt vaaleaa leipää kun ei tässä ole tarkoitus itseään näännyttää. MIKSI NÄÄ SAIRAAT AJATUKSET TULEE PÄÄHÄN AINA VÄLILLÄ?

1 kommentti:

Marissa kirjoitti...

Tämä ja aiempi postauksesi ovat aivan kuin olisin ne itse kirjoittanut. Aika outoa, että on jotenkin ihan hirveästi yhtäläisyyksiä...
Itselläkin tuli lauantaina ulkona ollessa sellainen tyhjä ja ikävä olo, etten jaksanut vaan enää yhtään esittää iloista.
Eli et ole yksin, ja hyvä että voit edes jonnekin purkaa tunteitasi :)
Haleja <3