ystäviä, sittenkin

Puhuin maanantaina kahen ystävän kanssa. Ne kertoi, että ne on huomannu mun halun viettää enemmän aikaa yhdessä, ja että ne on puhunu keskenään et toivottavasti en pahastu ku ne ei voi aina olla ku kysyn.

Eilen olin niiden kanssa helsingissä baarissa ja tänään täällä kotikonnuilla.

On mulla sittenkin ystäviä, enkä ole yksin. Niinkun luulin.

A:n kanssa välit on selvät, ollaan ystäviä yhä, mut jokin mua kaivelee siinä. Välillä alan syyttää itseäni, et miksi en pysty olee sen kanssa normaalisti vaan mua häiritsee moni piirre siinä. Esim. kun se juo, siitä tulee ihan erilainen, vaikka se ei olis edes kännissä. Toinen niistä tytöistä, joiden kanssa puhuin maanantaina, totesi saman.
Moni piirre A:ssa ärsyttää, mut toisaalta musta välil tuntuu kuin mä säälisin sitä. Mistä mä säälin? En tiedä...
Välillä A vaikuttaa mun silmissä samalla tavalla yksinäiseltä kuin miten koin itteni vielä aikasemmin tällä viikolla.

Kaverisuhteet on omituisia ja kiemuraisia...tuntuu myös oudolta vetää tohon tyttökaveripiiriin A:ta mukaan(no onhan seki tyttö) mutta tuntuu et se ei vaan kuullu sinne, vaikka se haluuki olla siellä toisinaan.
En itekään oo ku vasta hetki sitte alkanu olee noiden tyttöjen kaa enemmän, ja sit A tunkee mun mukana sinne, se tuntuu oudolta. Missä sen kaikki ystävät on? Eikö sillä oo muita läheisiä kun mä ja E? Onhan sillä joo kavereita..mut ihmisiä jotka viettäs sen kaa aikaa viikoittain ja täyttäis sen elämää...ei taida olla muita kun mä ja E, ja ehkä yks sen lähellä asuva tyyppi. Miksi? ........ :( kai jokaselle on joku? Kai A:llekin ois joku joka kestäis sitä semmosena ku se on?