R kutsui mut sen synttäreille ensi viikonlopuksi. Mä en ymmärrä, miksi se kutsui mut, enkä todellakaan tiedä kannattaako mun mennä...
Yleensä eksiä ei kutsuta halloweenbileisiin tai synttäreille, mutta mua kutsutaan. Miksi? Me ei muutoin pidetä mitään yhteyttä, joulut toivoteltiin toisillemme ja molemmat onnittelee toista facebookissa syntymäpäivänä. Mutta siihen se tuntuu jäävän.
and still ...
Eikä kukaan ystävistäni oikein tunnu ymmärtävän ikävääni. En mäkään ymmärrä. Täähän on jo ihan idioottimaista, typerää, naurettavaa, että mä ikävöin vielä kahdenkin vuoden jälkeen erosta. Miksi?
3 kommenttia:
Välillä mietin, et ikävöitkö ihan oikeesti R:ää vai kohdistatko vaan jonkun epämääräsen ikävän siihen ihmiseen. Ehkä kaipaatki jotain muuta kuin oikeesti R:ää...
Jos se jättäis sen nykyisen tyttöystävän ja ois valmis olemaan sun kaa niin uskotko, et pystyisitte jatkaa normaalisti taas yhessä? Ootko varma et haluisit sitä oikeesti ja se tuntuis hyvältä, koska olihan siihen eroon joku syy aikoinaan.
Jos ikävöit sitä todella silleen et oot varma et ikävöit nimenomaa sitä ihmistä ja oot varma et haluisit sen takas, niin uskon et ajan kaa se menee ohi. kannattaa laittaa välit melkeen kokonaan poikki ettei se oo siin elämässä läsnä. ja viimeistään sit kun tapaat jonkun muun niin helpottaa. voisin luulla <33
komppaan Minnaa ja jotain ton tapaista taisin sulle joskus sanoakin joskus! Et onko se nimenomaan R, vai jokin muu "good memory/feeling", jota kaipaat, et jos saisit hänet heti nyt haluaisitko sitä oikeasti?
Ja kun mietit että miksi kutsu kävi, niin onhan teillä yhteiset ystävänne, yhteiset muistot, ja ootte väleissä. Oothan itsekin voinut välillä kutsua juhliisi ihmisiä joita et ole vähään aikaan nähnyt, mutta juuri siksi kutsuit?:)
ja jonkun näköinen rakkauden/kaipuun tunne voi usein tuntuu idioottimaiselta/naurettavalta, mutta niinhä myö ihmiset välillä ollaan.
soitellaan!!
<3 M
Oon miettiny just sitä, et tulisko meistä mitään vaikka tilanne ois sopiva ja se haluais vielä yrittää. En tiedä, mutta mä nään usein unia siitä. Unissa alan itkee koska oon niin onnellinen kun se kertoo rakastavansa mua yhä ja et se haluu olla mun kanssa. Emmätiiä , mua itkettää vieläki ku mietin sitä ettei me enää palata yhteen. Ei tää ollu näin vaikeeta edellisen poikaystävän kohdalla, musta vaan niin usein tuntuu et siinä meni se oikee. Vaikken oo koskaa kuvitellu et oisin tämmöne ihme romanttinen ihminen tai mitään.
No en kyllä tiiä kaipaanko siis R:ää vai kohdistanko jonku muunt arpeen siihe mutta hei haloo oon tässä 2 vuot tapaillu kaikennäkösiä miehiä ja aina niis on joku vika eikä kelpaa mulle! Ja sit tulee taas ikävä R:ää, tajuu ettei oo ees päässy yli ja haluu vaan sen yhen ja ainoon koska se oli täydellinen.
En itsekkään tiedä miks helvetissä me erottiin, syy eroon - ehkä sitä ei edes ollutkaan. Mä ite nään asian niin että aika oli sillon huono koska mulla meni päin persettä. Eihän kukaan jaksa holhoo toista koko ajan ja meiän suhteestakin tuli enemmän sisaruksellinen tai kaverillinen - koska olin niin sairas. Mut nyt mä oon terve ja ehkä siks kaipaan taas niin paljon R:ää koska mä ajattelen sen niin et nyt se "syy eroon" on kadonnu.
Meidän suhteessa ei oikeesti muuten ollu mitään vikaa (ja tää voi kuulostaa siltä että "aika kultaa muistot", mutta niin se oli), mussa eikä siinä. Kumpikaa ei tehny mitään väärin, mä vaan satuin just silloin sairastumaan. Ja se tekee niin kipeetä, että me voitas olla vaikka vieläkin yhessä jos ei vaan ois sattunu käymään niin et tulin kipeeks...
Ja ehkä juuri tämän takia mun on niin tajuttoman vaikee päästä eteenpäin.
Oon onnellinen siitä että nään sitä ees vähän jossain baarissa viikonloppuna...
Lähetä kommentti