suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

neljäs päivä savuttomana



Voisin verrata tupakoinnin lopettamista karkkilakkoon. Se vaan, että karkinsyöntiä lopettaessa ei tule fyysistä tarvetta syödä sitä... Enkä mä ole lakkoilemassa, vaan yritän tosissani lopettaa.

Tupakanhimo iskee muutamia kertoja päivässä voimakkaana. Aamulla heti aamupalan jälkeen, päivällä ennen töihin lähtöä, töihin tullessa ja tauoilla. Muuten se on aika tasainen ja lievä.

Kun nikotiinivaje iskee kunnolla, alan vaan miettiä syitä lopettamisen lopettamiseksi. Ehdin kyllä myöhemminkin lopettaa, ehkä sitten ensi vuonna... Mietin myös identiteettiäni, sillä mielestäni tupakoinnista on tullut osa sitä. Toisinaan ajattelen, että eihän kaikki tupakoijat kuole nuorempina. Esimerkkinä oma isoisoäitini, joka eli yli 90-vuotiaaksi. Mutta meidän suvussa on silti esiintynyt syöpää ja vaarini kuoli siihen... Sitten ajattelen, että lopetan kyllä tupakoinnin kun tulen raskaaksi. Tai ehkä sitten muutaman vuoden päästä.

Heikkoina hetkinä mietin myös rahaa. Ajatella miten paljon mulle jäisi rahaa vaikkapa shoppailuun, mitä en ole taas viime aikoina kamalasti tehnyt vaikka käyn täyspäiväisesti töissä. Toisaalta yritän kyllä säästääkin rahaa, mutta silti.

Tuntuu että mun usko tähän tupakan lopettamiseen horjuu nyt toden teolla, tai eilen ja tänään on horjunut. Monta kertaa päivässä mietin, että jos kuitenkin vaan menisin ja sytyttäisin tupakan, ei siitä kai mitään haittaa olisi... Lopetan sitten joskus...

Ei kommentteja: