hölmöö

Pohdin tyhmiä asioita. En tietenkään saa miestä pois mielestäni, ja alan miettiä ja analysoida liiikaa... Mitä jos mua alkaakin ahdistaa, jos muistankin sen erilaisena, jos mä olenkin sen mielestä erilainen kotona kuin reissussa, mitä jos vaikutan tylsältä tai pennulta .. and the list goes on. Olen ehtinyt stressata sitäkin, mitä näytän hänelle pääkaupungistamme, mitä ruokaa teen jne.

Turhauttaa, että ajattelen niin paljon ja niin ikäviä asioita. Onneksi suurimman osan ajasta mua vaan hymyilyttää ja vähän punastuttaakin, että mies todella on tulossa mun takiani. Kelaan päässäni uudelleen ja uudelleen sitä hetkeä, kun olen häntä lentokentällä vastassa ja se kävelee porteista ulos ja rutistaa mua lujasti.

Eilen bileissä en voinut olla puhumatta asiasta kaikille... Kerroin melkein kaikille kavereilleni, ja puhuttiin alustavasti että vietäisiin se ekana viikonloppuna meidän kantapaikkaan, haha.

Enää reilu viikko, oikeasti viikko ja 2 päivää ja mies saapuu. Outoa, ihanaa, pelottavaa, jännittävää, täydellistä, IHANAA, niin hurjaa että oikeasti en tiedä miten päin olisin. Tajutonta! Vatsanpohjassa kihelmöi ja poskia punottaa aina, kun tajuan miten lähellä se hetki on kun taas olen sen kanssa. :) Punastelen sitten töissäkin, asiakkaat ehkä luulee että niiden takia, mä vaan kihertelen äänettömästi itsekseni oman pääni sisällä.

Ja sitten taas jännitän, kun mä oon niin awkward, miten mä selviän taas  kaikenlaisista tilanteista uuden ja kiinnostavan ihmisen kanssa. Ja sitten taas totean että mitä helvettiä mä stressaan (ja pelkään elämää), sehän on vaan ihana ja ilonen asia että se tulee. Kaikki aikanaan anyway... Voisin myös lakata ajattelemasta, että mies olisi liian hyvä ja ihana mulle. Ja olla itsevarma, oma itseni, ja katsoa miten käy. Just living my life!