Syksy on kulunut todella nopeasti, kohta olen suorittanut jo ensimmäisen lukukauteni yliopistossa. Mitään päätä huimaavia arvosanoja en ole saanut, vaikka yritys on ollut kova. Olen kamppaillut ärsyttävän tilastotieteen kanssa - en mä osaa matikkaa. Enkä todellakaan tiennyt, että sosiaalitieteilijänkin pitää sitä lukea.
Välillä on tuntunut siltä, etten mä ole fiksu. Ei musta olekaan tähän, vaativaan opiskeluun. Luen ja teen ja yritän tosissani, mutta tulokset eivät vastaa eforttia! Miksi joku muu tekee vähemmän, suoriutuen silti paremmin?
Juuri nyt mua laiskottaa kaikki tekeminen. On vaikea aloittaa ja saada aikaan. Tätä on jatkunut viikon. En ole jaksanut mennä tilaston luennoille, sillä ne ovat aikaisin aamulla ja koen, etten opi siellä mitään. Toisaalta, mitä menetettävää mulla on? Tänään piti lähteä tilaston pajaankin, mutten mennyt. Blaaaah. Voin syyttää vain itseäni, jos en pääsekään läpi. Ja mun on pakko päästä!
Maanantait on tosi tahmeita ja kankeita. Ei oikeen jaksaisi ryhtyä mihinkään. Ja pitäisi lähteä täältä poikaystävän kotoa töihinkin. Enkä voi palata illalla, se saa mut surulliseksi ja inhoamaan maanantaita entisestään.
Tällaisia päiviä ja viikkojakin tulee joskus. Silloin ajattelen vain isoa kuvaa: kyllä sitten tulee taas aikoja kun jaksan enemmän ja paremmin - aina ei voi olla duracell. Ja joka tapauksessa opinnot edistyy! Aivan samantekevää, onko siellä arvosanana kakkonen vai kolmonen (tai joskus olisi ihan kiva saada jopa nelonen).
Ensi viikonlopusta tulee (toivon mukaan) tosi kiva !! sitä odotellessa, kouluhommissa kahlaten
- viulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti