Taas aika loppuu kesken. Aika loppuu aina kesken. (Tai sitten sitä on liikaa. Mutta psykologin vastaanotolla aika loppuu. Kesken. Aina.) Mainitsen vielä koulunkäynnistä, en tiedä pystynkö nyt. Sitten psykologi katsoo mua silmiin ja kättelee. Se on mun mielestä niin hankalaa ja outoa, ihan sama ketä kättelen ja katson silmiin. Huomenna mulla on ainakin matikkaa ja eka tunti vanhojentanssikurssia. Meen varmaan kouluun. Yritän. Psykologi sanoi että pitää olla ylpeä jo siitä jos edes pääsee koululle asti, eikä pidä vaatia itseltään näissä olosuhteissa niin paljon kuin normaalisti vaatisi.
Eilen tunsin epäonnistuvani viiltelyssäkin. Tänään katsoin kapeita, kirkuvanpunaisia viiruja käsissäni ja totesin, että on siellä ainakin muutama syvempikin kohta. Ehkä mä en epäonnistunut niin pahasti kuin luulin. Tai ehkä ei pitäis ajatella sitä epäonnistumisena? Vaan onnistumisena...
1 kommentti:
Hmm. Näkyyks se teksti nyt? Yritin muuttaa sen niin, että näkyy normaalina tekstinä..
Onko mulla muitakin postauksia, jotka näkyy outoina?..
Lähetä kommentti