58,6kg aamukahvin, veden, aamulääkkeen ja suklaapalan jälkeen
Näen taas paljon ruokapainajaisia, joissa syön laivan buffetissa vapautuneesti, voitelen kaksi vaaleaa leipää ja laitan vielä päälliset leiville. Ruokapainajaisissa en olekaan yhtään ahdistunut painostani ja siitä että sen pitäisi pudota, kun olen jo sitä aktiivisesti (tai vähemmän aktiivisesti......) vuoden ajan epätoivoisesti vahdannut ja yrittänyt pudottaa. Viimeisintä vuotta ennen olen aiemminkin kärsinyt ulkonäköpaineista, saamattomuudestani painoni suhteen ja tunnesyömisestä... ja laihdutusyrityksistä.
Joissakin ruokapainajaisissa olen ahminut donitseja ja muffinseja ja sen jälkeen olen ollut unessakin todella ahdistunut. Herätessäni näistä erilaisista ruokapainajaisista en ole varma, tapahtuiko se oikeasti. Kun tajuan sen olleen vain unta, helpotus on suuri.. Oikeasti, se on niiiin helpottavaa tajuta ettei se ollutkaan totta.
Tänään me mennään laivalle, siitä varmaankin johtui suurin osa painajaisista viimeyönä. En ole päättänyt pitää jostain tiukasta linjasta kiinni, mutta yritän selvitä mahdollisimman vähillä syömisillä. Me syödään varmaan laivan buffetissa, ja siellähän on kaikki ne rasvaiset nakit, muusit, lihapullat... Syön ehkä yhden jutun muutamasta lajista ja nautin niistä, pidän fiilikset katossa vähemmillä kaloreilla :)
Oon viime aikoina keskittynyt aika paljon siihen että paino putoaa ja se on tullut mulle taas vähän tärkeämmäksi ja ajankohtaisemmaksi tällä hetkellä. Oon monesti kuitenkin "unohtanut" ajatella ruokaa koko ajan ja seuraavia aterioita. Oon silti automaattisesti syönyt niin, ettei paino nouse vaan laskisi. Tää on kivaa ainakin tällä hetkellä.
Tänään pääsin pois osastolta "kokonaan" tai toivottavasti en enää joudu elämässäni tilanteeseen, jossa täytyisi palata osastolle... Toivottavasti tästä alkaa nousukausi kohti tervettä mua. Oon melko toiveikas tällä hetkellä taistelussa masennusta vastaan.


3 kommenttia:
tuossa sun 'apua laihdutukseen' lootassa suosittelisin ottamaan höyhenen sitä poies. Etkö tajua, että se ei ole mikään pikadieettisivusto, vai ajatteletko sen sitten olevan niin? Että höyheneen kaikki vaan onkimaan dieettejä. -_-' Sori tämmönen avautuminen, mutta rupes ärsyttämään ja pahasti.
Varmasti vien nuo sanat monenkin suusta :< surullisenkaunista...
Yritä sinä rakas päästä pinnalle. Jos olet jo toiveikas masennuksesta parantumisen suhteen, miksi haluat itsellesi asian, joka saa sinut vaipumaan entistäkin syvemmälle paskaan? Tiedät varmasti laihdutuksen ja syömishäiriöiden haitat, enkä voi vaikuttaa kommenteillani millään lailla vaikka kovasti haluankin :(
Keskity pyristelemään irti masennuksesta ja syömisahdistuksestakin, pystyt siihen varmasti ! <3
Anonyymi: :D .. joo... kyllä mä tiedostan sen, ettei sinne vaan mennä "onkimaan dieettejä" eikä se ole "pikadieettisivusto". Ite kirjottelen siellä sillon tällön ja lueskelen muiden kirjotuksia, ja tiedostan että se on syömishäiriöisten foorumi. Apua laihdutukseen meinaa että apua laihdutukseen, halusi sen tehdä niillä pikadieeteillä tai terveemmällä tavalla - tai häiriintyneesti. Laitoin tohon vaan kaikenlaisia sivustoja joista itse oon hyötynyt pudottaesani painoo. Enkä mä meinaa laihduttamisella välttämättä mitään pikadieettejä (enkä välttämättä sitä terveellistä, kultaista keskitietäkään) koska en itekkään niitä ole kokeillut kun kerran- sekin vaan perus 2468 :)
Lähetä kommentti