suurin osa kuvista on peräisin weheartit.comista.
en ole ottanut blogissani käyttämiäni kuvia itse

perjantai 17. joulukuuta 2010

tiistaina uloskirjoitus


Pääsen ehkä tiistaina kokonaan pois tuolta osastolta (jos kaikki menee viikonloppuna hyvin). Nyt oon maanantaihin asti lomalla kotona.

Tiedän, ettei viiltely ja itsetuhoinen käyttäytyminen mun osalta lopu vielä tähän. Tiedän, että jonakin päivänä mä otan taas lääkkeitä, mutta enemmän, suunnitellummin. Tiedän, etten mä kykene lopettamaan viiltelyä vaan yhtäkkiä. Mä kuitenkin haluaisin parantua. Toisaalta en tiedä, mitä musta enää jää jäljelle, kuka mä oikeastaan olen sinä päivänä kun voin sanoa jättäneeni tämän kaiken taakseni?

Tuntuu oudolta kun osaston rutiinit häviää, kaikki säännöt, tutut kasvot, puheenaiheet, korttipelit. Osaanko mä huolehtia itsestäni ulkopuolella?

Aspire on nyt samassa sairaalassa jossa itse olin aikuisten osastolla, mutta viereisellä osastolla. Sillä paremmalla(?). Aion käydä katsomassa sitä viimeistään ens viikolla kun pääsen itse pois osastolta.

Ei kommentteja: