päivälomalla kotona

Keskiviikkona tapasin lääkärini nuorten osastolla, aloitettiin masennuslääke Seronil, joka aluksi kuulemma lisää itsetuhoisia ajatuksia (wtf). Torstaina hoitoneuvottelussa selvisi että tulen olemaan tuolla vielä ihan varmaan jotain 2 viikkoa tai enemmän, riippuen siitä miten mulla menee. Neuvottelussa puhuttiin, että viikonloppuna olisi mahdollista lähteä kotiin päivälomalle mutta äiti sanoi ettei uskalla vielä ottaa mua kotiin kun isäkin on töissä päivät. Mutta tänään heräsin ihan mahataudissa ja suunnitelmissa oli lähteä perheen kanssa ulkoilemaan ja syömään - se tietysti peruuntui. äiti sitten teki päätöksen ottaa mut kotiin täksi iltapäiväksi, kun oon kerta kipeänäkin.

Nuoret on ihan mukavia tuolla osastolla. Toi osasto on paaaljon kivampi kuin se aikuisten suljettu jossa ensin olin. Se oli siis todella joku hörhöosasto, ei semmonen masentuneiden osasto. Tuolla oli lähinnä huumeenkäyttäjiä ja osa oli jotain kuuskymppisiäkin, se oli aika rankkaa kyllä kun ei ne muut siellä kyennyt edes oikein normaaliin kanssakäymiseen.

Nyt on kaikki ihan okei. Tein mummille ja poikaystävän perheelle joulukortit osastolla ja tänään toin ne kotiin. Poikaystävän äiti lähetti mulle osastolle suklaata. Ystävät on huolissaan, eilen oli yhen kaverin synttärit ja mun poikaystäväkin meni sinne. Siellä oli aika monta mun ystävää jotka tietää mun tilanteesta, ja aika moni joka ei tiedä oli kysellyt mua. "Se on kipeenä", ja nythän mä oonkin ihan oikeasti.

Monet sukulaiset tietää. Lopuille kavereille kerron ehkä myöhemmin, jos jaksan. Nyt about 5 ihmistä perheen ja lähisuvun lisäksi tietää.

En tiedä enää mitä kertoa, en osaa kertoa muuta kuin pääkohtia. En osaa kertoa miltä musta tuntuu. Osastolla on turvallista olla, ja kotona on mukava vierailla... Eniten harmittaa mm. se ettei poikaystävän kanssa oleminen oo samanlaista enää, varsinkaan nyt kun oon osastolla. Häpeän ihan kamalasti kuinka itsekäs olin viikko sitten sunnuntaina, kun yritin tappaa itseni. Tai halusin, ei sitä voinut edes kunnolla yrittää kun poikaystävä vahti mua ja piti musta kiinni. parempi niin..kai Vittu mitä kaikkea mun rakas on joutunu kestämään.... Haluun parantua vaik toisaalta tiedän, että kun palaan lopullisesti osastolta, tulee olemaan hirveän vaikeaa olla esimerkiksi viiltämättä.