keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
nyt on kesä
Nyt on kesä, ja kohta on taas syksy. Miksi kesää odotetaan vuoden ympäri. Ja se on kuitenkin se lyhin vuodenaika.
Olen nauttinut siitä, ettei kesän paahtavat helteet ole vielä iskeneet Suomeen. Kyllähän kesäinen, lämmin ja aurinkoinen sää on ihan kiva, mutta minua lähinnä ahdistaa hikoilu (alkaa kutittaa) ja auringonpaisteesta saan helposti migreenin. Enkä juurikaan välitä ruskettua. No joskus tulee semmonen ajatus, että olisi kiva olla todella ruskea. Iho vanhenee tosi paljon, jos ottaa aurinkoa. Kalpeus on kaunista. Mutta ehkä ruskeana näyttäisi vähän hoikemmalta, tai selluliitti ei näkyisi niin hyvin.
Haluan alkaa lenkkeillä. Tavoitteena 10 kilometrin juoksu. Tänään menen äitini kanssa ensimmäiselle lenkille, ja tavoitteena on tehdä jonkinlaista intervalliharjoitusta. Mulla on niin huono kunto nyt, etten kyllä jaksa juosta putkeen kuin lyhyitä matkoja. Haluaisin oikeasti jaksaa lenkkeillä ja juosta sen 10 kilometriä äidin kanssa. Haluan saavuttaa jonkin urheilullisen tavoitteen vaan siksi, että en ole koskaan niin tehnyt, ja mulla on huono kunto. Haluaisin oppia urheilemaan säännöllisesti, niin että oikeasti pitäisin siitä. Oheistuotteena on tietysti jonkintasoinen kiinteytyminen... Ennen kaikkea haluan ylittää itseni, näyttää itselleni että osaan urheilla enkä ole oikeasti vaan laiska sohvaperuna. I can do it!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti