Dutty love

Aamu toi mukanaan järkyttävän päänsäryn. Aurinko paistoi korkeasta ikkunasta suoraan kasvoilleni. Uni pakeni silmistäni.

Morkkis... Tuntui, etten jaksaisi tehdä mitään tai nähdä ketään koko päivänä. Vihasin sitä miten olin kohdellut ihmisiä edellisiltana ja sitä osaa mussa, joka keksi että voisin sittenkin juoda, vaikka koko viikon olin ajatellut etten joisi. Ahdistus vaan kasvoi jokaisella sisäänhengityksellä. Söin aamupalaa ja katselin liian monta jaksoa Simpsoneita, koska olen katsonut jo kaikki muut nauhoitukset digiboksilta. Mummi kutsui kahville ja isä kysyi onko kaikki hyvin. En saanut sanaa suustani, seisoin mummin terassin ovella. Lopulta vaan huudahdin turpa kiinni, älä huomioi mua!, juoksin ovesta ulos ja paiskasin sen perässäni kiinni. Kipitin kotiin sulkeutumaan, omien muurien sisälle, turvaan. Sinne missä ei tarvitse tuntea eikä ajatella mitään.

Sovin silti että nään kaveria. Juttelu vähän kaikesta - ei pelkästään eilisestä ja tämänhetkisestä tunnetilasta - auttoi tosi paljon. Juotiin teetä.

Mun täytyy lopettaa juominen joksikin aikaa. Tein pari viikkoa sitten päihdelinkin testin ja normaaliraja oli 8 pistettä, jonka jälkeen tulisi vähentää tai lopettaa kokonaan alkoholin käyttö. Mä sain muistaakseni 18 pistettä. Mä en halua valehdella itselleni, sillä juomisesta on oikeasti viimeistäänkin tämän kesän myötä muodostunut mulle ongelma. Yksi keino lisää saada hetkellistä nautintoa, ja pahentaa asioita pitkällä tähtäimellä.