Oon ollut tajuttoman väsynyt ja itkuinen monta päivää. Viikko on taas hurahtanut ohitse - kohta menen nukkumaan ja herään taas sunnuntaihin. Siihen kun viikko päättyy. Tuntuu että juoksen koko ajan töissä tai kavereiden kanssa jossakin. Omaa aikaakin on ollut, mutta voi olla että juuri nyt mä tarvitsisin sitä vähän enemmän. Siispä järjestän sitä huomenna itselleni. Itsestään täytyy pitää huolta, sen olen oppinut ja tiedostan toisinaan hyvin.
Lisäksi mä en ole syönyt ja nukkunut kunnollisesti. Monta viikkoa on mennyt ruokailujen suhteen huolimattomasti, ehkä enemmänkin. En syö juurikaan hedelmiä ja vihanneksia, ja niitä pitäisi saada muka puoli kiloa päivässä! Vuorotyön kanssa ei voi toimia samojen rutiiniaikataulujen kanssa joka päivä. Ruokailut toimitetaan silloin kun ehtii ja jaksaa ja ruokaa löytyy kaapista. Esimerkiksi iltavuoroa ennen syön aamupalan, ja ehkä vielä lisää leipää ennen kuin menen töihin. Joskus ollaan perheen kanssa ehditty syödä yhdessä, mutta jos ei niin en mäkään syö mitään kunnollista ellei kaapissa ole valmiina. En osaa laittaa vain itselleni ruokaa... saati jaksais joka päivä! Töissä tauoilla en ehdi syödä kuin puolikkaan voikkarin, ja kun tulen yhdeksän jälkeen kotiin on jo liian myöhäistä lämpimälle ruoalle. Se pistää kropan koville - vain "höttöhiilareita" eikä mitään kunnollisia ravintoaineita. Uskon kyllä, että se mitä syön, vaikuttaa siihen miten mä voin niin henkisesti kuin fyysisestikin.
En oo ruoan suhteen mikään hifistelijä, mutta ymmärrän ettei tällainen leipädietti ole kenellekään hyväksi. En ymmärrä miten jotkut ystäväni pärjäävät parikin viikkoa pitsalla ja muilla valmisruoilla yksin kotona!! Toisaalta tunnen itseni epänormaaliksi, kun mun pitää miettiä unen määrää, ruoan laatua ja ruokailuaikoja. Tulee mieleen, että olisin vaan joku koira jonka tulis noudattaa sääntöjä ja oikeanlaista rytmiä. Mutta unen suhteen oon ainakin oppinut, että laatua ja määrää on vaan pakko yrittää pitää yllä ja välillä vähän ekstrata. Ehkä niin on ruoankin suhteen. On masentavaa joutua laskelmoimaan ja pohtimaan aivan tavallisia rutiinijuttuja elämässään niin paljon, kun toiset syövät sillon kun tekee mieli ja ehtii. Eikä heidän tarvitse miettiä mitä he syövät, elleivät vaan osaa itse päättää.
Ehkä tämä on nyt sitä aikuisten elämään astumista. Jos näin on, niin mulla on kovat kasvukivut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti